Olen seurustellut kolme vuotta, minua kaksi vuotta vanhemman miehen kanssa. Asumme yhdessä Helsingin Kalliossa, meillä on pieni kaksio vanhan kerrostalon kolmannessa kerroksessa, ja olemme pienen rotukoiran ylpeitä omistajia.
Avomieheni on ihana ihminen. Hän on kiltti, rauhallinen, fiksu ja mukava. Hän nauttii seurastani, ja minä hänen. Suhteemme perustuu yhdessäolon mukavuuteen ja helppouteen. Emme riitele melkein koskaan, ja arvostamme toisiamme niin ihmisinä, kuin yksilöinäkin. Rakastan häntä, ja hän minua.
Mutta silti minä… Silti minä petän häntä.
En edes tietä miksi petän häntä, koska hän on täydellinen… Tai siis ei… Ei hän täydellinen ole… Ja kyllä minä tiedän miksi petän häntä… Mutta pelkään kuulostavani kylmältä ja tunteettomalta ämmältä…
Huoh, tämä on paljon vaikeampaa, kuin mitä ensin kuvittelin. Kuvittelin, että tätä olisi helppoa kertoa tuntemattomalle ihmiselle, jota en tule enää koskaan näkemään, mutta ei… Tämä on silti vaikeaa… On vaikea kertoa tätä sinulle, ja nähdä reaktiosi silmistäsi ja kasvoistasi. Vaikkakin… Et kyllä vielä kertaakaan ole näyttänyt halveksivasi minua, tai edes näyttänyt siltä että arvostelisit minua siitä että petän miestäni.
Mitä muuten olet mieltä siitä, että minä petän avomiestäni? Pidätkö minua huonona ihmisenä?
– En, ja emme ole täällä puhumassa minusta tai minun tunteistani. Mutta minun henkilökohtainen mielipiteeni on se, että ihmisellä on täydellinen oikeus tehdä mitä hän itse haluaa, ja kenelläkään ei pitäisi olla siitä mitään sanottavaa.
Niin, niinhän sen pitäisi olla… Mutta tiedätkö mitä? Minä halveksin itseäni siitä mitä teen, ja joka kerran jälkeen väitän itselleni että tämä oli se viimeinen kerta. Mutta se kaikki on vain valetta… Valehtelen niin itselleni, jotta omatuntoni ei jatkuvasti muistuttaisi minua siitä, että olen uskoton.
Niin, ja se syy miksi petän miestäni ei ole kovin yksinkertainen. Se ei ole vain sitä, että haluan huomioita toiselta mieheltä, vaan siinä on paljon enemmänkin… Katsos, avomieheni on kaikin puolin hyvä mies, mutta rakastajana hän on vähemmän kuin keskinkertainen… Hän ei saa sisuskalujani huutamaan hänen nimeään öisin, hänen kosketuksena on… keskinkertainen… Hän ei osaa koskettaa minua oikealla tavalla, ei edes tämän kolmen vuoden jälkeen… Olen neuvonut häntä monia kertoja, ja yrittänyt opettaa häntä, mutta hän ei vain osaa… Ja on vielä yksi asia minkä takia petän häntä… Hänen… hänen… Hänen kalunsa on aivan liian pieni! En saa siitä mitään. Se on aivan liian pieni! Enkä voi sanoa sitä hänelle, koska eihän hän sille mitään voi! Mutta se on pikkuruinen. Se on ohut, ja lyhyt. Se ei hankaa, eikä kiihota…
Mutta se ei ole edes kaikkein pahin asia tässä… Pahin asia on se, kenen kanssa minä petän häntä. Se kaikki alkoi hyvin viattomasti… Muutama kiinnostunut katse siellä täällä, ystäväpyyntö somessa, ja sitten yksi ilta, avomieheni ollessa ulkomailla työkeikalla, huomasin istuvani tämän miehen kanssa meidän valkoisella sohvallamme vieretysten punaviinilasilliset käsissämme… Juttelimme, hymyille toisillemme… vetovoima välillämme oli voimakas, liian voimakas. Hän aloitti sen. Hän painoi huulensa omiani vasten ensin. Enkä tehnyt mitään pysäyttääkseni häntä. Aloimme suutelemaan kiihkeästi, niin kiihkeästi että punaviiniä läikkyivät sohvallemme. Ne tahrat näkyvät edelleenkin… Kerroin avomiehelleni totuuden heti kun hän tuli takaisin työmatkaltaan. Totuuden tahroista siis, en siitä minkä takia ne ilmestyivät. Hän ei edes suuttunut. Sanoi vain, että vahinkoja sattuu. Mutta niin, takaisin siihen iltaan… Suutelimme kiihkeästi toisiamme sohvalla, viinit läikkyivät, kiihotuin, hän kiihottui, aloimme repimään vaatteita toistemme päältä, ja pian jo olimmekin kietoutuneet alastomina ja hikisinä toisiimme kiinni. Se oli ihanaa… Nautin siitä paljon. Annoin vain mennä, ja antautua täysin mukaan. Unohdin kaiken muun. Hän osasi koskettaa minua siten, kuten vartaloni halusi. Hän toi minussa esiin sen alkukantaisen ja villin himon, jonka luulin jo olevan historiaa tilanteessani. Hän muistutti minua siitä kuinka ennen avomiestäni nautin seksistä. Oi, ja kuinka siitä nautinkaan. Se ei ollut parasta mitä olen saanut, se vain tuntui niin hyvältä koska en ollut hieman yli vuoteen saanut niin hyvää seksiä. Ja hänen kalunsa oli isompi. Ei niin iso kuin toivoisin, mutta tarpeeksi iso.
Hän jäi luokseni yöksi. Unohdimme kaiken muun, ja keskityimme vain toisiimme. Se oli ihanaa niin kauan kuin sitä kesti. Mutta hänen lähdettyään omatuntoni alkoi kolkuttamaan… Olin suihkussa ainakin puolitoista tuntia sen jälkeen, ja yritin pestä huonoa omaatuntoani puhtaaksi, mutta mikään suihku tässä koko maailmassa, paitsi luotisuihku, ei pystynyt saamaan omaatuntoani puhtaaksi.
Vakuutin itselleni, että se oli ainoa kerta. Mutta eihän se ollut, ja ei mennyt kuin muutama viikko, niin me jo varailimme hotellihuoneita…
Ja nyt olen pettänyt avomiestäni jo kaksi vuotta. En enää edes tunne huonoa omaatuntoa siitä, oikeutan sen sillä että avomieheni ei osaa tyydyttää minua seksuaalisesti. Muu elämämme on hyvää. Suhteemme on luja ja mukava. Suunnittelemme jopa naimisiinmenoa ja lasten tekemistä. Rakastan edelleen avomiestäni, ja hän minua. Enkä pystyisi kuvittelemaan elämääni ilman häntä. Mutta… En myöskään pystyisi kuvittelemaan elämääni ilman pettämistä.